Julkaistu Kuluttajassa 13.8.2014
Made in Europe -lappu paidankauluksessa lupaa laatua, mutta riistotuotantoa on lähempänä kuin arvaatkaan.
 

Varhain aamulla, joulukuun ensimmäisenä päivänä 2013 Praton kaupungissa sattui onnettomuus. Kadulla kulkeva poliisi huomasi yhtäkkiä savua ja kuuli kirkumista. Kiinalaisia maahanmuuttajia juoksi vastaan itkien ja huutaen.

Teresa Moda -niminen vaatetehdas oli tulessa, ja sisällä oli ihmisiä. Tehtaaseen kyhätyssä makuusalissa oli nukkunut sunnuntaiaamuna 11 työntekijää. Yhdellä heistä oli ollut mukanaan pieni lapsi. Tulipalon arveltiin syttyneen retkikeittimestä, jolla työntekijät laittoivat ruokansa.

Varauloskäyntejä ei ollut, ikkunat oli teljetty. Seitsemän työntekijää kuoli ja kaksi kiidätettiin sairaalaan kriittisessä tilassa.

Made in Italy ei takaa mitään

Onnettomuus tapahtui Italiassa, muodin mekassa. Italian vaateteollisuus on maailman huippua, mutta “Made in Italy” -merkin taakse kätkeytyy monenlaista tuotantoa.

Toscanan maakunnassa sijaitsevalla Praton kaupungilla on tuhatvuotinen historia vaatteiden valmistuksessa. Nykyään se tunnetaan ennen kaikkea kiinalaisten omistamista tehtaista. Niitä on alueella arviolta 4 000. Joukkoon mahtuu niin kunniallisia yrityksiä kuin riistotuotantoa.

Pratossa asuu virallisten maahanmuuttajien ohella jopa 20 000 paperitonta kiinalaista siirtotyöläistä. Poliisiratsioissa tehtaista paljastuu niihin kyhättyjä laittomia asumuksia, turvallisuusriskejä ja huonoja työoloja. Pahimmillaan ompelijat tekevät työtä parin euron tuntipalkalla lähes kaiken valveillaoloaikansa.

Tunnetut merkit ostavat

Sanomalehti The New York Times haastatteli syyskuussa 2010 Pratossa tehtaanomistaja Li Zhangia, joka kertoi myyneensä vaatteita Zaralle, Mangolle, Top Shopille ja Guessille. Zhangin tehdas toimi jutun mukaan laillisesti, mutta se ulkoisti osan töistä toisille tehtaille. Kun The New York Times kysyi, käyttävätkö alihankkijat laitonta työvoimaa, Zhang nauroi, että sitä pitää kysyä alihankkijoilta.

Vuonna 2007 Italiassa nousi kohu RAI3-televisiokanavan dokumentista Schiavi del Lusso (Luksuksen orjat). Siinä kerrottiin, kuinka kalliit italialaismerkit kuten Prada, Versace ja Fendi teettävät osan tuotteistaan tai työvaiheistaan Italian halpatuotantotehtaissa, joita on Praton lisäksi muuallakin Italiassa. Tuhansien eurojen luksuslaukun valmistus maksoi noin 20 euroa.

”Kallis hinta ei välttämättä kerro vaatteen laadusta ja eettisyydestä. Vaatteessa voi maksaa pelkkä merkki. Kalliita huippumerkkejä on jäänyt kiinni esimerkiksi ammattiliittoon liittyneiden työntekijöiden erottamisesta”, kertoo viestintäpäällikkö Jukka Pääkkönen Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskuksesta SASK:sta.

Hikipajoja ympäri Eurooppaa

Italian Prato on valitettavasti vain yksi monista Euroopan hikipajakeskittymistä. Poliisiratsioissa on paljastanut laittomia tehtaita myös Espanjassa.Kesäkuussa julkaistu Puhtaat vaatteet -kampanjan raportti paljasti, että vaatteiden halpatuotantoa on ympäri Itä-Eurooppaa. Kampanjaan kuuluu useita eurooppalaisia ammatti- ja kansalaisjärjestöjä, Suomesta muun muassa SASK ja eettistä kauppaa ajava Eetti ry.

Raporttia varten tutkittiin tekstiilityöntekijöiden oloja 10:ssä Itä-Euroopan maassa, joista 4 kuuluu Euroopan unioniin.Turkissa, Georgiassa, Bulgariassa, Romaniassa, Makedoniassa, Moldovassa, Ukrainassa, Bosnia-Hertsegovinassa, Kroatiassa ja Slovakiassa työskentelee yhteensä noin 3 miljoonaa tekstiilityöntekijää.Heistä noin puolet on Turkissa pimeää työtä tekeviä siirtolaisia Itä-Euroopan ja Keski-Aasian maista.

Palkat jopa Aasiaa huonompia

Toisin kuin voisi kuvitella, eurooppalainen tuotanto voi tulla jopa aasialaista halvemmaksi. Puhtaat vaatteet -kampanjan Stitched Up -raportin mukaan monissa Euroopan maissa on laillista maksaa työntekijöille niin pientä palkkaa, ettei se riitä elämiseen.Esimerkiksi Turkissa minimipalkka on 252 euroa, kun nelihenkisen perheen eläminen maksaa yli 1 000 euroa kuussa.

Eräs romanialainen työntekijä purskahti itkuun, kun Puhtaat vaatteet -kampanjan tutkija kysyi hänen toimeentulostaan.

”Pelkkään kuukauden bussikorttiin ja puhelin- ja nettilaskuun menee puolet palkasta. Joudun joka kuukausi ottamaan palkasta ennakkoa. Entä taskurahaa lapsille tai hammaslääkärikäynti? Sellaisia en voi kuvitellakaan.”

Ihmisiä haastateltiin raporttiin nimettöminä, jottei heille tulisi vaikeuksia työpaikalla.

Monen perheen ainoa tulo

Vaatteiden Made in EU -merkintä hyödyttää vaatemerkkien julkisuuskuvaa, sillä ostajat kuvittelevat tekevänsä eettisen valinnan, kun ostavat Euroopassa tehtyä.Kuitenkin EU- maiden Bulgarian ja Romanian minimipalkat, 139 ja 133 euroa, olivat viime vuonna alle Kiinan minimipalkan, joka on 175 euroa. Jos palkka suhteutetaan maan hintatasoon, bulgarialaiset ompelijat pärjäävät palkallaan keskimäärin huonommin kuin bangladeshilaiset.

Yllättävää on myös, se, kuinka korkeasti koulutettuja Itä-Euroopan ompelijat ovat. Stitched Up -raporttiin haastatelluista suurella osalla oli jokin ammattitutkinto, osalla yliopistokoulutus. ”Olen koulutukseltani ekonomi. Koska töitä ei ole, joudun ompelemaan”, kertoi bulgarialainen tekstiilityöntekijä. Ompelijan palkat on monissa maissa mitoitettu pieneksi lisätienestiksi. Itä-Euroopassa korkean työttömyyden alueilla ompelijan palkka on kuitenkin usein koko perheen ainoa säännöllinen tulo.

Tutut merkit riistävät

Kuten Italiassa, myös Itä-Euroopan hikipajoissa tehdään työtä tunnetuille merkeille. Puhtaat vaatteet -kampanjan tutkimuksessa selvisi, että Adidaksen vaatteita ommellaan Georgiassa 5 euron päiväpalkalla. Raportin mukaan työntekijöitä myös simputetaan: vessassa käyntiin tai pelkkään tuolilta nousemiseen pitää pyytää lupa.

Turkissa syyrialaiset siirtotyöläiset ompelivat H&M:n ja Zaran vaatteita aamuyhdeksästä puoleenyöhön, joskus vuorokauden ympäri. Bulgariassa työskentelevä itäeurooppalainen työntekijä kertoi, että hän ompelee kotoa käsin helmikoristeita H&M:n ja Triumphin toppeihin. Yhden topin ompelu kestää tunnin, ja hän saa siitä 50 senttiä. Hugo Bossin alihankkijatehtailla Turkissa ammattiliitot on kielletty, työtä ulkoistetaan valvomattomiin oloihin ja naisia häiritään seksuaalisesti.

Tieto tekee vaatteiden ostajan mielen raskaaksi. Eikö löytyisi mitään varmasti eettistä?

SASK:n Jukka Pääkkönen sanoo, että alkuperämaasta tai tuotemerkistä ei voi päätellä eettisyyttä. ”Olisi mukava saada eettisten tuotteiden luettelo, mutta sellaista listaa ei valitettavasti ole tarjolla. Suomessa valmistettuja vaatteita sentään voi suosia melko huoletta. Materiaalit voivat kyllä tulla tuntemattomista työoloista, mutta ainakin valmistuksessa noudatetaan suomalaisia työehtosopimuksia.”

Marimekkoa ulkomailta

Kotimainen vaatetarjonta alkaa kuitenkin olla aika vähissä. Monet supisuomalaisiksi mielletyistä merkeistä teettävät vaatteitaan ulkomailla. Esimerkiksi Marimekolla on alihankkijoita muualla EU:ssa ja EU:n ulkopuolella. Yhtiö on myöntänyt, ettei se pysty valvomaan kaikkia alihankkijoitaan. Stockmann julkisti huhtikuussa listan tehtaista, joissa valmistetaan ketjun omia vaatteita, kuten Global ja Cristelle & Co -merkkejä. Listalla ei tosin ole vielä kaikkia tehtaita. Myös samaan konserniin kuuluva Lindex julkistaa tehtaansa.

Bangladeshin viimeaikaisten tehdaspalouutisten seurauksena monet isot vaatebrändit ovat laatineet Accord-sopimuksen, jossa ne sitoutuvat parantamaan tehtaiden turvallisuutta ja rahoittavat tehtaissa tehtäviä tarkastuksia. Stockmann oli suomalaisyrityksistä pitkään ainoa, joka oli mukana Accordissa. Huhtikuussa Reima ilmoitti liittyvänsä Accordiin sen jälkeen, kun Ylen MOT-ohjelma oli kertonut yrityksen teettämästä halpatyöstä Bangladeshissa.

Vaatteiden made in- eli valmistusmaamerkintä on EU:ssa toistaiseksi vapaaehtoinen. Euroopan parlamentti äänesti huhtikuussa alkuperämerkinnän pakollisuuden puolesta. Käsittely oli kuitenkin vasta ensimmäinen, ja lopullisesti asiasta äänestää uusi, toukokuussa valittu parlamentti. Ehdotuksen mukaan valmistajat saisivat valita, merkitäänkö tuote “Made in EU” -merkinnällä vai kerrotaanko merkinnässä tuotteen valmistusmaa.Usein työvaiheita tehdään useissa eri maissa. Alkuperämaaksi merkitään yleensä se, jossa tehty työ lisää vaatteen hintaa eniten.

”Jos paita on ommeltu Bangladeshissa ja printit painettu Euroopassa, siihen saatetaan laittaa merkintä Made in EU”, kertoo yritysvastuun tutkija Outi Moilala.

Eettisyyden vertailu onkin melkein mahdoton tehtävä. Siksi kuluttajaa ei Moilalan mielestä voi syyllistää vaateteollisuuden ongelmista. Ensisijaisesti vastuu on poliittisilla päättäjillä ja yrityksillä.

 

Palautteella on väliä

Vaatteiden ostajia neuvotaan antamaan yritykselle palautetta ja vaatimaan siltä vastuullisuutta. Moinen tuntuu kuitenkin vaikealta ja turhauttavalta. Onko sillä oikeasti väliä?Yritysvastuun tutkija Outi Moilala vakuuttaa, että on. Hän kertoo kuulleensa suomalaiselta kauppaketjulta nyrkkisäännön, jonka mukaan yhden asiakkaan palaute vastaa 200 kuluttajan toiveita. Kauppa siis tulkitsee, että jos yksi vaivautuu antamaan kritiikkiä, moni muu ajattelee samoin. On todennäköistä, että maailman isot brändit tekevät samantapaisia päätelmiä. ”Palautteen antaminen ei ole niin löysä tapa vaikuttaa kuin voisi kuvitella”, Moilala sanoo. Kun tunnetut vaatemerkit heräävät, alalla alkaa tapahtua. Vuonna 2012 isot vaatemerkit, muun muassa H&M ja Carrefour vaativat Bangladeshin hallitukselta minimipalkan korotusta. Yhtiöiden mukaan Bangladeshin huonot työehdot uhkaavat niiden mainetta, jolloin niiden ei kannata teettää työtä Bangladeshissa. Uhkaus tepsi, ja Bangladeshin vajaan 30 euron minimipalkka nostettiin noin 50 euroon. Se on yhä aivan liian vähän ompelijoiden toimeentuloksi, mutta parempi kuin ennen.

SASK:n Jukka Pääkkösen mukaan yrityksiä pitäisi painostaa maksamaan reiluja hintoja etenkin alihankkijoilleen. Alihankkijat kiertävät työehtoja niin kauan kuin sisäänostajat eivät maksa tuotteista asiallista hintaa. Sen sijaan boikotoinnissa ei ole yleensä järkeä, varsinkaan jos asiakas ei samalla anna palautetta. Boikotointi osuu ensin heikoimpiin, eli vie ompelijoilta työpaikat. ”Jos jätät vaatteen ostamatta, yritys ei koskaan saa tietää, otitko kantaa eettisyyteen vai oliko väri väärä”, Moilala huomauttaa.

Entä kannattaisiko suosia merkkejä, jotka edes elehtivät eettisyyden suuntaan?Vaate- ja kenkäjätti Nike oli 1990-luvun tiedostaville kuluttajille pahuuden ilmentymä. Nike teettää tuotteitaan yhä riskimaissa, mutta toimii avoimesti julkaisemalla kaikkien tehtaidensa nimet ja yhteystiedot nettisivuillaan.”Yritykselle voi kirjoittaa, että ostin lenkkarinne, mutta kannustan teitä tekemään työolojen paran- tamiseksi lisää. Eivät yhtiöt paapomista kaipaa, mutta kriittistä kannustusta kyllä”, Pääkkönen sanoo.

 

Valitse vaatteesi huolella

1. Tutki kestävyyttä. Entisaikojen tärkein ostokriteeri, kankaan kestävyys, on edelleen hyvä valintaperuste. Usein laadun tuntee kaupassa tunnustelemalla.

2. Osta omaa tyyliä. Älä hanki motivaatiofarkkuja laihdutukseen, äläkä usko listoja klassikkovaatteista, joita jokaisen naisen kuuluu omistaa. Osta vain vaatteita, joissa viihdyt, jolloin et tule tehneeksi turhia hankintoja.

3. Laadi vaatebudjetti. Moni mieltää vaateostokset ylimääräisiksi kuluiksi. Vaatteita on kuitenkin pakko ostaa, joten ne on syytä laskea menoihin. Jos budjettia ei suunnittele, tulee helposti ostettua hätäratkaisuja ja huonoa laatua.

4. Laske käyttökerran hinta. Jos 300 euron takkia käyttää 600 kertaa, käyttökerta maksaa 50 senttiä. Jos 20 euron toppi kulahtaa kahden käytön jälkeen, käyttökerta maksaa 10 euroa.

5. Lainaa tai vuokraa. Joihinkin tilaisuuksiin asu kannattaa vuokrata tai lainata kaverilta. Osta omaksi vain sellaista, jota tulee käytettyä toistekin.

6. Käy kirpputoreilla. Kirppareilla pitää käydä usein, mutta enimmäkseen vain katselemassa. Kun hyvä vaate löytyy, ostopäätös pitää tehdä heti.

7. Hanki vain lempivaatteita. Hyvin valitun vaatteen raaskii viedä pesulaan tai korjattavaksi.

Lähde: Rinna Saramäki: Hyvän mielen vaatekaappi. Atena Kustannus, 2013.

Share to Google Plus