Jos monikansallinen yritys haluaa haastaa valtion oikeuteen, sen ei kannata tyytyä oikeuslaitokseen. On toinen, helpompi tapa.

Välimiesmenettelyssä juttu voidaan käsitellä salassa, ja yritys voi valita itse tuomarinsa. 2000-luvulla riitojen määrä on moninkertaistunut. Jokin valtio saa yritykseltä haasteen kerran viikossa – ja pian vielä useammin, kun EU antaa yhdysvaltalaisille yrityksille mahdollisuuden haastaa eurooppalaisia valtioita. Toimittaja Terhi Hautamäki tapasi juristeja, jotka ratkaisevat miljardikiistoja oikeussalien ulkopuolella.

(Tämä on näyte. Koko juttu saatavilla: http://longplay.fi/fi/single/tuomaripelia)

HUHTIKUUSSA 2010 Australian hallitus ilmoitti, että se haluaa peittää tupakkapakkaukset kuvilla mustuneista keuhkoista, syövän tuhoamista ikenistä ja keskosvauvoista. Marlboron tai Camelin sijaan kaupat saisivat myydä vain nimetöntä tupakkaa.

Pian sanomalehtien sivuille ilmestyi mainoksia, joissa kauppiaat levittelivät käsiään hämmentyneen näköisinä.

”Siinä ei vain ole järkeä”, mainoksissa luki. Sama iskulause toistui radiomainoksissa.

Mainostajana oli pikkukauppojen, huoltoasemien ja paperikauppojen ryhmittymä Alliance of Australian Retailers (AAR).

Kampanjasta syntyi kohu, kun selvisi, että mainokset oli maksanut kolme monikansallista tupakkayhtiötä: Philip Morris, Imperial Tobacco ja British American Tobacco. Koko AAR oli perustettu vain kampanjaa varten.

Marraskuussa 2011 Australian parlamentti hyväksyi tupakkapakkauslain. Savukkeet piti joulukuusta 2012 lähtien pakata vihertävänruskeisiin askeihin. Hallitus oli tutkinut, että likainen oliivin sävy on nuorten kuluttajien mielestä kaikkein rumin väri.

Tupakkayhtiöt haastoivat Australian oikeuteen. Ne väittivät, että laki rikkoo perustuslaillista oikeutta hankkia omaisuutta. Korkein oikeus päätti elokuussa 2012, että perustuslakia ei ole rikottu.

Jo ennen korkeimman oikeuden päätöstä Philip Morris oli nostanut oman kanteen, aivan toisenlaisessa oikeudessa, joka toimii omilla säännöillään ja joskus kokonaan salassa. Sitä kutsutaan välimiesmenettelyksi.

Välimiesmenettely on perinteinen keino ratkaista yritysten keskinäisiä kauppariitoja. Sen sijaan että yritykset lähtisivät taistelemaan oikeussaliin, ne valitsevat kolmen juristin ryhmän, joka ratkaisee riidan keskenään kauppakamarin neuvotteluhuoneessa.

Se on joustavaa ja tehokasta.

1960-luvulta alkaen yritykset ovat voineet haastaa myös valtioita. Valtiot ovat tehneet keskenään sopimuksia, joissa ne lupaavat suojella ulkomaisten yritysten investointeja ja kohdella sijoittajia reilusti ja tasapuolisesti. Jos jokin yritys katsoo, että investointisopimusta on rikottu, se voi viedä jutun välimiesmenettelyyn ja vaatia korvauksia.

Philip Morris vaatii Australialta nyt miljardeja euroja. Summa ei koostu vain yhtiön jo kärsimistä tappioista vaan myös odotetusta tulojen menetyksestä – siis niiden tulojen, jotka se olisi tulevaisuudessa ansainnut ilman rumia tupakka-askeja ja niiden varoitustekstejä.

Philip Morrisin ja Australian kiista on yksi maailman sadoista investointiriidoista.

Välimiehet tekevät ratkaisunsa itsenäisesti, eivätkä ennakkotapaukset sido heitä. Valtiot ovat siis antaneet osan tuomiovallastaan ulkopuolisista juristeista koostuvalle oikeudelle, joka muodostetaan jokaista riitaa varten erikseen.

Menettely luotiin alun perin poikkeustapauksia varten, ja aina 1990-luvulle saakka yritykset haastoivat valtioita harvakseltaan, muutaman vuoden välein. Viime vuosina kanteita on nostettu keskimäärin kerran viikossa.

KUN PHILIP MORRIS nosti kanteen Australiaa vastaan, se sai valita itse yhden tuomarin eli välimiehen. Tällaista luksusta ei tavanomaisessa oikeudessa ole tarjolla.

Yhtiö valitsi 61-vuotiaan sveitsiläisen asianajajan, professori Gabrielle Kaufmann-Kohlerin. Hän on yksi tunnetuimmista investointiriitoja ratkovista välimiehistä – ja yksi harvoista naisista näissä tehtävissä.

Australiakin sai valita yhden välimiehen. Se valitsi kanadalaisen asianajajan professori Donald McRaen. Hän on valtionhallintoa tunteva juristi, joka on neuvonut muun muassa Kanadaa ja Uutta-Seelantia kansainvälisessä kaupassa.

Kun sijoittaja ja valtio ovat nimenneet juristit, valitaan vielä puheenjohtaja, jonka molemmat osapuolet kelpuuttavat. Kolmatta välimiestä ehdottaa organisaatio, johon riita on rekisteröity ja jonka säännöillä sitä ratkaistaan.

Haagin pysyvä välitystuomioistuin esitti tehtävään saksalaista 78-vuotiasta emeritusprofessoria Karl-Heinz Böckstiegelia.

Böckstiegel on ratkonut välimiehenä kymmeniä monimutkaisia investointiriitoja. Hän on myös määrännyt valtiolle kaikkien aikojen suurimmat korvaukset. Ecuador tuomittiin vuonna 2012 maksamaan öljy-yhtiö Occidentalille 1,77 miljardia dollaria ja yli puoli miljardia korkoja yhteistyösopimuksen päättämisestä ja pakkolunastuksesta.

Böckstiegel tapasi Kaufmann-Kohlerin ja McRaen ensimmäisen kerran heinäkuussa 2012 Singaporessa, sopivan matkan päässä Australiasta ja Hongkongista.

Tapaaminen järjestettiin Maxwell Chambersin tiloissa. Yritys vuokraa kokoushuoneita kauppa- ja investointiriitojen ratkaisijoille. Nettisivuillaan Maxwell Chambers mainostaa Singaporea käteväksi paikaksi välimiesten tapaamisiin, sillä siellä tehdystä työstä ei tarvitse maksaa veroja. Netissä voi katsella kuvia neuvotteluhuoneista. Ne eivät näytä sen hienommilta kuin suomalaisen kongressihotellin vastaavat: raidalliset kokolattiamatot, pitkät pöydät ja loisteputkilamput.

Kahvi ja tee sisältyvät palveluun, ja Maxwell Chambers hoitaa tarvittaessa pöytävaraukset italialaiseen tai korealaiseen ravintolaan. Välimiehille mainostetaan myös läheisen baarin happy hour -juomia.

Samanlaisia neuvotteluja käydään eri puolilla maailmaa. Tärkein riitojen ratkaisufoorumi on Maailmanpankin yhteydessä toimiva International Centre for Settlement of Investment Disputes (ICSID), jolla on omat sääntönsä ja käytäntönsä. Järjestäjiä on muitakin, ja välimiehet voivat kokoontua siellä, missä se on kätevintä.

Böckstiegel, Kaufmann-Kohler ja McRae laskuttavat Philip Morrisin ja Australian riidan selvittelystä kukin 500 euroa tunnilta. Summa veloitetaan myös niiltä tunneilta, jotka välimiehet käyttävät papereiden lukemiseen ja kirjoittamiseen sekä matkustamiseen.

Aikaa varmasti kuluu, sillä tavallisesti sijoittajien ja valtioiden kiistojen selvittely vie vuosia. Philip Morrisin ja Australian riita on ollut vireillä jo kaksi ja puoli vuotta, mutta välimiehet eivät ole vielä päässeet selvyyteen edes omasta toimivallastaan: onko riita ylipäätään sellainen, jonka välimiesoikeus voi ratkaista?

Australia on palkannut juttua varten kymmenen asianajajaa, Philip Morris kahdeksan. Investointiriidoissa asianajolaskut ovat usein kymmeniä miljoonia euroja.

Helmikuulle 2014 Maxwell Chambersista varattiin suuri kokoushuone. Silloin mukana olivat myös asianajajat, jotka esittivät omia lausuntojaan, sekä luultavasti myös sihteeri ja kirjuri.

Mitään varmaa tietoa neuvotteluista ei ole, sillä Philip Morrisin vaatimuksesta suulliset käsittelyt julistettiin salaisiksi.

Share to Google Plus