Lukemisen arvoista journalismia, osa 1

On niin helppo tottua jatkuvaan uutisvirran silmäilyyn.

Jos pinnallisuus väsyttää, kannattaa pitää vaikka kerran viikossa paastopäivä. Uskalla jättää päivän agenda ja lukea rauhassa muutama pitempi, ajatuksia herättävä artikkeli.

Olen suunnitellut, että kokoan viikoittain paketin omia lukusuosituksiani, jotka liittyvät löyhästi yhteen teemaan. Osa jutuista on viime kuukausilta, osa hieman vanhempia. Ajattomat tekstit kestävät. Tämän viikon setistä tuli vakava, koska se kertoo köyhyydestä ja huono-osaisuudesta.

Tässä siis painavaa asiaa kevyen kesälukemisen vastapainoksi:

In rural Tennessee, a new way to help hungry children: A bus turned bread truck. Washington Postin heinäkuinen Eli Saslowin reportaasi kertoo Yhdysvaltain maaseudun köyhien lasten nälästä. Kiertävä avustusbussi tuo lapsille ilmaista ruokaa joka päivä. Monille bussiateria on päivän ainoa ruoka.

Desperation had become their permanent state, defining each of their lives in different ways.  For Sarah, the 9-month-old baby, it meant sometimes being fed Mountain Dew out of the can after she finished her formula, a dose of caffeine that kept her up at night.

Seuraavat kaksi juttua ovat verkkolehti AEON Magazinesta, jonka olen löytänyt omaan lukemistooni hiljattain.

Detachment on Virginia Hughesin reportaasi Romanian orpokodeista ja orpolapsille tehdyistä, eettisesti kyseenalaisista tieteellisistä tutkimuksista.

During their first orphanage visit, the couple couldn’t help but start bawling in front of the kids. One child reached out to comfort them, saying: ‘It’s OK, it’s OK’.

Survivors on Ben Faccinin kuvareportaasi katulapsista ympäri maailmaa: likaisesta ja väkivaltaisesta mutta silti arvokkaasta elämästä. Miltä mahtaa näyttää elämä 9-vuotiaan egyptiläistytön silmin, joka viettää päivät Kairon liikenteessä kertomalla autoilijoille vitsejä ja one-linereita kolikon toivossa?

Tältä tuntuu olla köyhä on jo viime vuoden puolella Suomen Kuvalehdessä julkaistu anonyymi kertomus. Työttömästä yrittäjäksi ryhtynyt perheenisä kuvaa koskettavasti, kuinka kuka tahansa voi joutua elämässään ahtaalle.

Mistä tietää, että on köyhä? Siitä, että kun eläintarhassa katselee lasten kanssa hylkeitä, huomaa pohtivansa, kuinka paljon hyvää ja tuoretta lihaa tuossa makaakaan.

“En tiedä, kuka tässä on hullu, mutta lapsistahan tulee mielipuolia”. Tämä Paula Sallisen juttu julkaistiin niin ikään Suomen Kuvalehdessä viime vuonna. Surettava juttu sosiaalipäivystyksen viikonlopusta ei kerro välttämättä köyhyydestä, huono-osaisuudesta kylläkin.

Petri tarttuu pientä poikaa kädestä ja auttaa autoon. Hetken päästä saapuvat Katja, vauva ja tyttö. Katja kantaa makuupussiin käärittyä vauvaa sylissään. Lapset ovat rauhallisia ja luottavaisia niin kuin turvattomat lapset ovat.

Bonusartikkeliksi poimin Guernica-lehdessä julkaistun haastattelun Reporting poverty. Palkittu kirjailija-journalisti Katherine Boo kertoo, mitä on kirjoittaa työkseen köyhyydestä. Osaavatko hyväosaiset toimittajat raportoida köyhyydestä? Kenellä on oikeus hyödyntää toisen tarinaa?

“Wait, so you take our stories and put them in a magazine that rich people read, and you get paid and we don’t?”

Mitä hyviä pitkiä juttuja sinä olet lukenut hiljattain? Suosittele!

Share to Google Plus
Bookmark the permalink.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>